Aron

FIN TVA JK3 BH RTK2

 Frosty Field`s Final Modell "Aron"

Kolmen partacollien jälkeen bordercollien pentu oli niin ihmeellinen asia. Se ei esimerkiksi haukkunut, niin kuin partacolliet. Miten se oppikaan kaiken kerrasta. Ja miten se rotuna avasi aivan uuden maailman toisten pentusisarusten kautta ja kasvattajien kautta. Ensimmäisenä vuotena meillä olikin monta pentutapaamista ja kaikki lajit oli käytössä. Aronin myötä olen saanut tosi hyviä ja tärkeitä ihmisiä elämääni.

Aron on minulle arvokkainta mitä omistan. Ja Aron tietää sen. Kotioloissa Aron seuraa minua aina ja nukkuu yöt sänkyni vieressä, on jaloissa kun pesen hampaita wc:ssä ja käpertyy jalkoihini, kun oikasen sohvalle. Ehkä tämän vuoksi Aron on hyvin lellitty ja olen saanut satunnaisesti palautetta, että aikuinen koira käyttäytyy kuin tottelematon pikkupentu. Meillä on sellainen riippuvuussuhde toisissamme ja Aronille on kamalan tärkeää, että olen siihen tyytyväinen. 

Aronin kanssa olen kokenut enemmän kuin yhdenkään toisen koiran kanssa. Olen saanut kilpailla ja harrastaa sen kanssa monessa eri lajissa. Toko oli lajeista ensimmäinen, mitä tehtiin ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Samoin jäljestys, Aron on siinä tosi hyvä. Agility tuli mukaan kuvioihin vahingossa,  Aron oppi ennätysnopeasti pujottelemaan, vaikka en itse tiennyt miten opettaa se oikein. Paimennustakin päästiin kokeilemaan, mutta se meni enemmän saalistamiseksi kuin paimennukseksi. Ja se vauhti ihan kaikessa tekemisessä, miten se voikin mennä niin lujaa ja suoraviivaisesti eteenpäin. Ei välittänyt, että tulinko perässä suksilla vai pyörällä. Meitä yhdisti vauhti ja vaaralliset tilanteet. 

Vaikka hehkutankin omaa mustavalkoista koiraani, on siinä myös omat huonot puolensa. Ääntely työskennellessä on ollut vaikea asia. Tästä minua varoitettiin jo ihan alussa, mutta en koskaan osannut toimia sen kanssa oikein.Sen vuoksi ei edetty tokossa valion-arvoa pidemmälle. Toinen mikä on matkan varrella harmittanut, on epäsosiaalisuus vieraita uroksia kohtaan. Kotioloissa se ei koskaan haasta riitaa perheen muiden koirien kanssa, mutta miten se voikaan inhota toisia uroksia ja nostella häntäänsä kippuralle, kuin karjalankarhukoira näissä tilanteissa. Hihnassa se ei myöskään osaa kulkea kauniisti ja vapaana ollessa se haluaa aina juosta vähintään 50m edellä minusta, mikä on hassua, kun kotona se on aina metrin päässä.

Puolustushalua sillä ei ole lainkaan ja Aron päästää haukkumatta vieraatkin ihmiset meille. Kerrankin istui patterikorjaajamiehen kanssa kuin paras kaveri, eikä mitenkään ilmaissut, että tämä patterimies ei asu meillä. Kaikkia ihmisiä kohtaan se on todella luoksepäästävä ja se oli helppo ottaa joskus mukaan töihin vanhainkodille. Kohtasi silloin niin vuodepotilaat kuin pyörätuolissa istuvat niin järkevästi, että voi sitä ylpeyttä, mitä silloin tunsin. Mutta pahus, kun se lähtee peurojen perään, jos näkee ne tai hirvijahti: Aronin lempparia. Ei ole yhtä eikä kahta kertaa, kun mietin metsässä, että missä hemmetissä se nyt on.

Aron on elänyt hyvin terveen nuoruuden. Yksi kennelyskä koitteli sitä vuonna 2012 ja heti perään kapi-tartunta. Vuosi 2014 meni selkäjumien kanssa, kun selkäranka oli vääntynyt s-mutkalle lukuisten yhteentörmäysten vuoksi. Kerran juostiin agiradalla päin toisiamme ja nähtiin tähtiä. Aronin selkä kuvattiin tuolloin oman mielenrauhani vuoksi, mutta se oli täysin terve, vaivat oli fyssarien aukaistavissa. Tammikuussa 2018 sen kuitenkin ontui agilitytreenien jälkeisenä aamuna. Kuukautta myöhemmin sen vasen takapolvi operoitiin tta-tekniikalla. Siellä oli ristisiteen osittainen repeämä. Nyt tulevaisuus mennään vähän hitaammin ja Aronin polven ehdoilla. Kuntoutuminen on sujunut hyvin, eikä koe vesipelastuksessa tai peltojäljellä ole vielä pois suljettua.

Alla mun lempikuvia Aronista vuosien varrelta